Hanki lisää lukijoita blogillesi!
Kiistattomasti tärkein tekijä blogin suosion kehityksessä on mielenkiintoinen sisältö. Mehukas sisältö on blogisi suosion ydin. Sen lisäksi on kuitenkin olemassa tapoja, joiden avulla saat lisää lukijoita ja nopeutat blogin suosion luonnollista kasvua entisestään. Tässä niistä tärkeimpiä:
1) Hanki linkkejä. Suurin osa uusista kävijöistä saapuu blogiisi klikkaamalla joltain muulta sivulta löytyvää linkkiä. Kannattaa siis lisätä linkki blogiisi niin moneen paikkaan kuin mahdollista. Mikäli käytät muita sivustoja, kuten esim. Facebookia, linkitä blogiisi omalta profiilisivultasi.
On myös olemassa paljon sivustoja, jotka listaavat internetistä löytyviä blogeja ja muuta sisältöä. Nämä sivut ovat oivia paikkoja blogisi mainostamiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi kotimaiset Blogilista.fi, Blogispotti.fi sekä Blogeja.fi.
2) Hakukoneet. Erityisesti jos blogisi on keskittynyt johonkin tiettyyn aihealueeseen, saa se luultavasti paljon kävijöitä hakukoneista, kuten Googlesta tai Bingistä.
Kannattaa varmistaa, että olet sallinut blogin näkymisen hakukoneissa. Tällöin hallintapaneelin kohdassa Asetukset > Tietosuoja tulee olla valittuna “Haluan sivustoni näkyvän kaikille”.
Hakukoneiden tekniikasta johtuen linkit vaikuttavat sivun sijoittumiseen – mitä enemmän linkkejä blogiisi osoittaa, sitä korkeammalle se sijoittuu tuloksissa ja sitä enemmän kävijöitä sivuillesi päätyy.
3) Erotu joukosta! Blogaaja.fi:n sisällä hyvä keino kiinnostuksen herättämiseen on Avatar-kuvan käyttö. Avatar-kuva on pieni tunnuskuva, joka näytetään sivustolla blogisi yhteydessä.
Pienellä vaivalla saat kasvatettua blogisi vierailijamäärää tuntuvasti. Jos sisältösi on mielenkiintoista ja päivität blogiasi kohtuullisen usein, palaavat lukijat myöhemmin takaisin blogisi pariin.
Kun olet tehnyt edellämainitut toimenpiteet, voit seurata kävijämääriesi kehitystä tilastoista. Jos et vielä käytä tilastointia, lue edellinen artikkeli Google Analytics -tilastojen aktivoimisesta.
